Takuuehdot

Seuraavassa kuvatut takuuehdot eivät vaikuta kuluttajansuojalain mukaiseen myyjäliikkeen takuuvastuuseen, joka syntyy loppukäyttäjän kanssa tehdystä ostosopimuksesta.

Tuotteemme on suunniteltu ja tarkoitettu yksityiseen kotitalouskäyttöön ja eikä niitä siten ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön (ns. ammattikäyttö). Jatkuvalla käytöllä tarkoitetaan esimerkiksi käyttöä ravintolassa, hotellissa tai taloyhtiön yhteisessä pyykinhuoltotilassa, jossa koneet ovat usean perheen käytössä.

Laitteen ollessa muussa kuin yksityisessä kotitalouskäytössä, alla mainitut ehdot eivät ole voimassa.

Korjaukset suoritetaan veloituksetta alla olevien ehtojen (kohdat 1-5) mukaisesti, jos korjaus on mahdollista ja tuotteen virheestä on ilmoitettu meille viiveettä sen havaitsemisen jälkeen.

1. Takuu ei korvaa kuluvia osia, kuten esimerkiksi tietyt lasi- ja muoviosat tai hehkulamput.

Pienet poikkeamat määriteltyjen laatuvaatimusten sisällä, jolla ei ole merkitystä laitteen arvolle, toiminnalle tai soveltuvuudelle, eivät aiheuta takuuvelvoitetta. Veden kemiallisten ja sähkökemiallisten vaikutusten aiheuttamat vauriot ja / tai yleensä epänormaalit ympäristöolosuhteet tai eivät aiheuta minkäänlaisia takuuta koskevia velvoitteita. Takuu ei kata vikoja, jotka johtuvat virheellisestä käytöstä tai käyttöolosuhteista, ulkopuolisesta tekijästä kuten luonnonilmiöt tai sähköverkon häiriö, tai siitä, että kodinkone on joutunut kosketuksiin sopimattomien aineiden kanssa. Edellisten lisäksi takuu ei kata kodinkoneen vikoja, jotka aiheutuvat kuljetusvaurioista, asennusohjeiden vastaisesta asennuksesta tai kodinkoneen käyttöohjeen mukaisen ja käyttöön liittyvän hoidon tai huollon puutteesta.

Takuu raukeaa, jos korjaukset tai huoltotoimenpiteen on tehnyt joku muu kuin BSH Kodinkoneet Oy:n huoltoteknikko tai BSH Kodinkoneet Oy:n valtuuttama huoltoliike. Takuu raukeaa myös, jos kodinkoneeseen on käytetty varaosia, lisävarusteita tai -tarvikkeita, jotka eivät ole alkuperäisiä ja jotka aiheuttavat vikatilanteen.

2. Takuukorjauksessa vialliset osat korjataan tai korvataan virheettömillä komponenteilla ilman kustannuksia. Laitteesta poistetut vialliset osat siirtyvät BSH Kodinkoneet Oy:lle.

Pienet kodinkoneet, jotka asiakas voi kuljettaa kohtuullisella tavalla (esim. henkilöautolla) ja jolle vaaditaan takuukorjausta näiden takuuvaatimusten perusteella, on toimitettava jälleenmyyjälle, lähimpään valtuutettuun huoltoliikkeeseen tai lähetettävä keskushuoltoomme. Isot kodinkoneet, jotka on asennettu kalusteisiin tai kiinteään sähkö- tai vesiliitäntään, korjataan ensisijaisesti asennuspaikalla.

Korjauksen yhteydessä on esitettävä ostokuitti, josta käy ilmi kodinkoneen ostopäivä ja/tai toimituspäivä.

3. Jos korjaus ei ole mahdollista esimerkiksi varaosan saatavuuden tai vian luonteen vuoksi, korvaava, vastaava kodinkone toimitetaan maksutta takuuaikana.

4. Laitteeseen kohdistuvat takuutoimenpiteet eivät pidennä alkuperäisen takuun kestoaikaa. Korjauksessa käytettyjen varaosien takuu päättyy kodinkoneen varsinaisen takuuajan päätyttyä.

5. Muita vaatimuksia tai vahingonkorvausvastuita (erityisesti vahingonkorvausvaatimuksia, jotka liittyvät muuhun kuin itse kodinkoneeseen) takuu ei kata, ellei niistä ole erityisesti säädetty laissa.

Postiosoite: BSH Kodinkoneet Oy, PL 123, FIN-00201 Helsinki
Käyntiosoite: Itälahdenkatu 18 A, FIN-00210 Helsinki
Vaihde: +358 207 510 700, Faksi: +358 207 510 799, www.bsh-group.com
Hallituksen puheenjohtaja: Martin Knobloch
Hallituksen jäsenet: Klaus Rogg, Veikko Siivonen
Kotipaikka: Helsinki, Rekisterinro: FI10376968

Valkoinen MyBosch-kuvake harmaalla pohjalla.
MyBosch

Rekisteröidy ilmaiseksi ja hyödynnä kaikki edut!

Valkoinen Bosch Home Appliance Service -kuvake harmaalla pohjalla.
Huolto

Erinomaista palvelua – myös hankinnan jälkeen.

Soittajahinta kiinteästä verkosta ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 020 751 0705

Valkoinen Experience Bosch -kuvake harmaalla pohjalla.
Koe Bosch

Löydä laatu, täydellisyys ja luotettavuus.

Valkoinen etsi jälleenmyyjä -kuvake harmaalla pohjalla.
Etsi jälleenmyyjä

Etsi lähellä sijaitsevat jälleenmyyjät tai huoltoliikkeet!